Forssan Luonnonhistoriallinen museo

 

Forssan Luonnonhistoriallisen Museon toiminta alkoi vuonna 1951, jolloin perustettiin Lounais-Hämeen Luonnonsuojelutoimikunta paikallisen Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen jaostoksi. Tämä maamme ensimmäinen paikallinen luonnonsuojelujärjestö itsenäistyi vuonna 1956 Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys ry:ksi.

Yhdistyksen perusti professori Torild Brander (1904–1992), joka käynnisti samalla hyvin intensiivisen kivi-, kasvi- ja eläinmaailman tutkimustyön Lounais-Hämeen alueelta. Tämän tutkimustyön yhteydessä kertyi myös suuri määrä luonnontieteellistä museoaineistoa, josta osa päätettiin erottaa yleisölle tarkoitetuksi omaksi kokonaisuudekseen. Ensimmäinen varsinainen museo avattiin Forssan Virastotalon toisessa kerroksessa vuonna 1968. Tieteelliset kasvi- ja hyönteiskokoelmat jäivät yhdistyksen toimitiloihin arkiston ja kirjaston yhteyteen, missä ne ovat edelleenkin. Kaupunki alkoi tässä vaiheessa taloudellisesti tukea yhdistyksen museotoimintaa, mistä kiitokseksi museon nimeksi annettiin Forssan Luonnonhistoriallisen Museo. Luonnonsuojeluyhdistys hoitaa kuitenkin itsenäisesti edelleen museokokoelmat ja käytännön museotyöt.

Vuonna 1988 Forssan kaupunki rakennutti ensimmäisen, nimenomaan museokäyttöön tarkoitetun tilan entisen Finlaysonin karhekehräämön toiseen kerrokseen. Perusnäyttelyssä on nykyisellään nähtävillä noin 6000 esinettä. Lähes kaikki Lounais-Hämeessä tavattavat linnut ja nisäkkäät ovat näyttelyssä esillä, samoin suuri määrä geologiaa ja hyönteisiä. Kuukausittain on myös teemaan sopivia vaihtuvia näyttelyitä, esimerkiksi luontoon liittyviä valokuvanäyttelyitä.

Paitsi luonnontieteellinen, museo on myös luonnonsuojelumuseo. Luonnonsuojeluteema on esillä koko perusnäyttelyn osalta, mm. eläinten rauhoitusmääräyksiä esitellään preparaattien esitteissä.

Kotisivu
http://www.lounaisluonto.net/museo/
http://www.lounaisluonto.net

Osoite
Wahreninkatu 4, 30100 Forssa

Puhelin ja Sähköposti
Puhelin: 03-4354949/ 044 272 9002
museo(at)lounaisluonto.net

Avoinna
Museo on suljettuna remontin vuoksi 22.12.2016 – 14.6.2017
15.6. – 15.8. ti-su 10-16.
16.8. – 14.6. ke, pe ja su 12-16.
Ryhmille avoinna myös muina aikoina sopimuksen mukaan.

Vaihtuvia näyttelyitä 2017
Kesäkuun 15. – elokuun 15. : Forssan Kameraseuran luontokuvanäyttely. Kuvat vaihtuvat kahden viikon välein.
Syyskuu: ”Villiksi syntynyt”, Virpi Hakalan taidenäyttely.
Loka-marraskuu: Harri Ahosen retkivalokuvanäyttely.
Joulukuu: Vuoden luontokuvat 2016

Kommentointi on suljettu.