KULTAISILLA TEILLÄ, hämäläisen kirjallisuuden antologia
Tuotemyynti | Heimoliiton julkaisut
KULTAISILLA TEILLÄ, hämäläisen kirjallisuuden antologia
Kultaisilla teillä on mielenkiintoinen kirjallinen Häme-paketti, joka sisältää noin 90 kaunokirjallista teosta tai teoskatkelmaa 1800-luvun klassikoista aivan nykykirjailijoihin saakka.
Teoksen kuvituksena on käytetty Virroilla syntyneet I. K. Inhan harvinaisia valokuvia Hämeestä.
Hämäläisten kirjailijoiden tuotannosta on otettu teokseen ainoastaan sellaista kirjallisuutta, joka kuvauskohteiltaan keskittyy Hämeen maantieteelliseen alueeseen. Tekstien joukkoon on poimittu jonkin verran myös Hämeen ulkopuolella eläneiden näkökulmia sikäli kuin ne tuovat lisäarvoa ja -vivahteita maakunnan ja sen ihmisten kuvaamiseen.
Häme-antologia jakaantuu kolmeen osaan.
Ensimmäisessä osastossa “Tarua ja totta” käydään läpi Hämeen menneisyyttä esihistorian hämäristä 1950-luvulle, johon tähän päivän perspektiivistä alkaa olla riittävästi etäisyyttä.
Toinen osasto esittelee kaunokirjallisten tekstien välityksellä hämäläisiä ihmisiä, niin tavallisia kuin ruodusta erottautuvia persoonallisuuksiakin.
Kolmannessa osassa hämäläisyyttä katsellaan maisemien ja luonnon näkökulmasta sekä kulttuurisena ilmiönä.
Kirjan ovat toimittaneet FT Pirkko-Liisa Kastari ja professori Juhani Niemi, kustantaja on Hämeen Heimoliitto ry. Kirja on Hämeenmaa-sarjan 21. teos.
Sisällysluettelo sivun alareunassa pdf-tiedostona.
Julkaisupäivä 21.5.2012
Hämäläisyyden rajat ovat veteen piirrettyjä viivoja. Vanhoissa asiakirjoissa Hämeen nähtiin ulottuvan ”suolamerestä suolamereen”. Heimoliiton perustamisvaiheessa 1925 liiton toimialueeksi määriteltiin silloinen Hämeen lääni. Liiton piiriin kuuluu nykypäivänä viitisenkymmentä kuntaa: etelä-pohjoissuunnassa alue ulottuu Nurmijärveltä Virroille, lännestä itään kuljettaessa Sastamalasta Joutsaan.
Kirja myynnissä myös:
Hämeenlinnan Kirjakauppa, Raatihuoneenkatu 14, Hämeenlinna
Antikvaarinen Kirjakauppa Mika Arohonka, Hämeentie 4, Hämeenlinna
Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon museokauppa
Info-kirjakauppa Aleksanterinkatu 23, Lahti
Lahden historiallisen museon museokauppa
Akateeminen kirjakauppa, Hämeenkatu 6, Tampere
Kivituote Liesivesi, Kuru
Vinhan kirjakauppa, Ruovesi
Sysmän kirjakauppa, Sysmä
