Morkusta neuvoa seurantaloille ja kotiseutumuseoille

******************************************************************

Hämeen Heimoliitto ry on saanut Hämeen ELY-keskuksesta rahoituksen Morkku-hankkeelle ajalle 1.10.2010- 28.2.2013.
Hankkeen tarkoituksena on ollut tiedon jakaminen kotiseutumuseoiden ja seurantalotyyppisten rakennusten ja ympäristön kunnostamisesta, esineistön säilyttämisestä sekä yhdistysten ja yksityisten esittelyvalmiuksien vahvistaminen kohteissa.

Morkku on toiminut historiallisen Hämeen alueella, kolmessa maakunnassa – Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä Pirkanmaalla.
Hankkeessa on järjestetty luentotilaisuuksia, joissa on käsitelty hankkeen teemoja paikallisten asiantuntijoiden voimin.
Lisäksi hankkeessa on järjestetty opintoretkiä – Pirkanmaalle sekä Kanta- että Päijät-Hämeeseen. Retkien tarkoituksena tutustuttaa maakuntien asukkaita seurantaloihin ja kotiseutumuseoihin paikallisten oppaiden johdolla.

Hankkeen nimi – Morkku – tulee vanhasta hämäläismurteesta, nimi tarkoittaa pientä huonetta, esimerkiksi pientä suviasuttavaa vinttikammaria, joskus myös pakaria.


Spurtteja yhdistystoimintaan-seminaarin materiaalit löydät täältä Linnaseutu/Pitajapiiri


Ohjeita ja oppaita:
Kylätalo kuntoon, opas kylätalon energia- ja ympäristöasioiden parantamiseen www.kylatalo.fi
Opas Kylätalot käyttöön, vinkkejä ja ohjeita kylätaloille Kylätalo-opas


Juhlataloja:
Hämeenlinnan seudun juhlatalot
Juhlatalot Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä


Toimialueemme Leader-toimintaryhmät
Kanta-Häme:
Linnaseutu ry
Emo ry
LounaPlussa ry

Päijät-Häme:
EtPäHä ry
Päijänne-Leader ry

Pirkanmaa:
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry
Joutsenten reitti ry
Kantri ry
Pirkan Helmi ry
PoKo ry
Pomoottori ry

MUSEOITA
Kanta-Hämeen museot löytyvät sivulta Kanta-Hämeen museot

Päijät-Hämeen museot löytyvät sivulta Päijät-Hämeen museot

Pirkanmaan museot löytyvät sivulta Pirkanmaan museot

Valokuvat